Kiinan rahan valuuttakurssi on heikentynyt suhteessa vahvistuneeseen Yhdysvaltain dollariin. Kiinan valuuttakurssiin saattavat tulevina kuukausina ja vuosina vaikuttaa entistä enemmän maan poliittiset päätökset, jotka eivät enteile hyvää sijoittajien ja kansainvälisten markkinoiden kannalta.
Kiinassa on käytössä Renminbi (yuan)
Kiinassa on valuuttana renminbi, jonka yksikkö on juan (yuan). Yksi juan jakautuu kymmeneen jiaoon ja sataan feniin. Renminbi on ollut käytössä vuodesta 1948. Se otettiin käyttöön hieman ennen Kiinan kansantasavallan perustamista ja sanana “renminbi” tarkoittaakin “kansan rahaa”.
Kiinan rahan valuuttakurssi oli pitkään epärealistinen suhteessa länsimaisiin valuuttoihin. Matkailijoille oli vielä 1980-luvulla käytössä järjestelmä, jossa juaneja sai vaihdettua vain tositetta vastaan. 1980-lopulla tästä kuitenkin luovuttiin ja renminbin kurssi järkeistettiin suhteessa muihin valuuttoihin.
Vuoteen 2005 asti Kiinan rahan valuuttakurssi oli sidottu Yhdysvaltain dollariin. Siihen asti yhden juanin arvo oli kiinteästi 8,3 dollaria. Sittemmin Kiinan renminbi on kellunut vapaasti markkinoiden mukana. Vuonna 2005 uudistuksen tullessa voimaan, yhden juanin arvoksi arvioitiin 8,1 dollaria.
Näin Kiinan rahan valuuttakurssi on kehittynyt
Renminbin asema on vuosien varrella vahvistunut ja vuonna 2016 se otettiin myös IMF:n reservivaluutaksi. Kiinan renminbi (yuan) oli vuonna 2019 maailman kahdeksanneksi vaihdetuin valuutta.
Edeltävän kolmen vuoden aikana renminbin arvo on ollut alimmillaan 6,75 euroa ja ylimmillään 8,30 euroa. Artikkelin kirjoitushetkellä Kiinan rahan valuuttakurssi on 0,13851 euroa. Yhdellä eurolla saa siis 7,2156 juania.
Viimeisen viiden vuoden aikana renminbin arvo on vaihdellut 6,26 – 7,25 dollarin välillä. Yhdysvaltain dollari ja euro ovat kirjoitushetkellä lähes pariteetissa, joten juanin arvo on lähestulkoon sama kuin euroissa: yksi juan on 0,13801 dollaria. Yhdellä dollarilla saa siis 7,2457 juania.
Kryptotalvi tulossa jälleen? Tällaisia seurauksia sillä voisi olla >>
Yhdysvaltain dollari on vahvistunut myös suhteessa juaniin
Vuoden 2022 aikana euron kurssi on laskenut historiallisen alhaiselle tasolle. Euro on ollut viimeksi samanarvoinen Yhdysvaltain dollarin kanssa 20 vuotta sitten. Yhdysvaltain dollari on vahvistunut suhteessa euroon ja muihin päävaluuttoihin.
Kiinan rahan valuuttakurssi ei ole kokenut suuria mullistuksia, mutta Yhdysvaltain dollarin vahvistuminen toki vaikuttaa kurssiin, mikäli se on valuuttaparin toisena osapuolena. Dollarilla saa nyt enemmän juaneja mitä alkuvuonna. Toisaalta juanien vaihtaminen Yhdysvaltain dollareiksi on kalliimpaa, koska dollarin kurssi on vahvistunut.
Pienimuotoisempia heilahduksia juanin kurssiin ovat aiheuttaneet esimerkiksi Kiinan poliittiset päätökset. Talouspolitiikkaa ei tehdä Kiinassa samalla logiikalla kuin länsimaissa.
Kiinan rahan valuuttakurssi saattaa heikentyä
Lokakuussa 2022 Kiinan rahan valuuttakurssi laski puoluekokouksen seurauksena. Kiinan presidentti Xi Jinping valittiin kolmannelle virkakaudelle, mutta samalla Kiinan tärkeimmistä päätöksistä vastaavaan komiteaan valittiin neljä uutta jäsentä. Uuden jäsenet ovat Jinpingin tukijoita, joka tarkoittaa, että presidentillä on yhä enemmän valtaa sanella Kiinan tulevaisuutta.
Xi Jinping painottaa puheissaan enemmän turvallisuutta ja valtion omavaraisuutta, eikä talous ole painotuksissa päällimmäisenä. Kiinan keskuspankki on vuoden 2022 aikana laskenut ohjauskorkoaan, mikä koetaan ristiriitaisena länsimaisten keskuspankkien samanaikaisesti nostaessa korkojaan. Sijoittajat eivät siten ole kovin innoissaan Jinpingin vallan vahvistumisesta.
Jää nähtäväksi, millaisia päätöksiä Xi Jinping ja hänen komiteajäsenensä tulevat tekemään. Kiinan talous kärsii edelleen koronarajoituksista ja talous on kasvanut viime kuukausina Kiinan mittapuulla heikosti. Jinping on ajanut viimeiset 10 vuotta talouteen sääntelyä ja kiristyksiä, ja Kiinan talouden ennakointia pidetään haastavana.
Päätöksiä ohjaavat mahdollisesti aiempaa enemmän ideologiset perusteet talouden sijaan. Kiina on merkittävä toimija kansainvälisillä markkinoilla ja muutokset Kiinan taloudessa vaikuttavat koko maailmaan. Suora vaikutus päätöksillä on etenkin niille yrityksille, jotka toimivat Kiinassa. Arvaamattomilla päätöksillä on vaikutuksensa myös Kiinan rahan valuuttakurssiin, joka saattaa niiden myötä heikentyä.
2 thoughts on “Kiinan rahan valuuttakurssi voi heikentyä”