Euromaiden valuutat: yksi maa lisää euroon 2023

Outi

Euromaiden valuutat ovat pitkälti vaihtuneet euroon 2000-luvulla. Osa EU-maista ei kuitenkaan kuulu vielä yhteiseen rahaliittoon. Vuonna 2023 euromaiden määrä kasvaa jälleen yhdellä. Mitkä maat kuuluvat euroon, mikä uusi maa tulee mukaan ja miten rahaliittoon ylipäätään tullaan mukaan?

Näissä valtioissa on käytössä euro

Euroopan Unioniin kuuluu yhteensä 27 eurooppalaista valtiota. Näistä 19 on liittynyt myös EU:n yhteiseen rahaliittoon. Näiden euromaiden valuutat ovat siis vaihtuneet maan omasta valuutasta euroksi. 

Euroa käyttävät valtiot ovat Alankomaat, Belgia, Espanja, Irlanti, Italia, Itävalta, Kreikka, Kypros, Luxemburg, Malta, Portugali, Ranska, Saksa, Slovakia, Slovenia, Suomi, Viro, Latvia ja Liettua. Myös Monacossa, Vatikaanissa, Andorrassa ja San Marinossa käytetään euroa, vaikka nämä maat eivät kuulukaan Euroopan Unioniin.

Aluksi 12 euromaiden valuutat korvattiin eurolla 1.1.2002. Sen jälkeen euromaihin on tullut lisää valtioita: Slovenia vuonna 2007, Kypros ja Malta 2008, Slovakia 2009, Viro 2011, Latvia 2014 ja Liettua 2015.

Tässä ovat valuuttapörssin vaihdetuimmat valuutat >>

Kaikkien euromaiden valuutat tulevat vaihtumaan euroiksi (yhtä poikkeusta lukuun ottamatta)

Vuonna 2023 jo 20 euromaiden valuutat ovat euroja, sillä euromaihin liittyy yksi valtio lisää. Euroopan neuvosto on hyväksynyt Kroatian liittymisen mukaan. Euro otetaan Kroatiassa käyttöön 1.1.2023.

Jotta uusi valtio voidaan ottaa mukaan euroon, maan tulee täyttää asetetut kriteerit. Nämä lähentymiskriteerit pyrkivät varmistamaan sen, että jäsenmaa on valmis ottamaan euron käyttöön ja että maan liittyminen euroalueeseen ei aiheuta taloudellisia riskejä jäsenmaalle itselleen tai koko euroalueelle.

Jokaisen Euroopan maan tulee liittyä euroon sitten, kun lähentymiskriteerit on täytetty. Tämä on sovittu Maastrichin sopimuksessa vuonna 1992. Vain Tanska on poikkeus. Muiden euromaiden valuutat ovat siis euroja, mikäli lähentymiskriteerit ovat täyttyneet. 

Maastrichin sopimuksessa ei ole päätetty tarkkaa aikataulua, jonka puitteissa euroon pitäisi liittyä. Kukin maa saa myös itse päättää, millä keinoilla se haluaa lähentymiskriteerit saavuttaa. Euroopan komissio ja Euroopan keskuspankki päättävät siitä, milloin ehdokasvaltio on saavuttanut lähentymiskriteereissä määritellyt taloudelliset ja oikeudelliset ehdot euroon liittymiselle. 

Mistä pankista saa hankittua pankkikortin lapselle?

Näin kansallinen valuutta vaihdetaan euroon

Kroatiassa on tällä hetkellä käytössä vielä maan oma valuutta kuna. Yksi Kroatian kuna (HRK) on artikkelin kirjoitushetkellä 0.1330 euroa ja yksi euro (EUR) on 7.5199 kunaa. Viimeisen vuoden aikana kunan kurssi on vaihdellut 0,132 – 0,134 euron välillä.

Silloin, kun maa liittyy euroon, sen valuutalle vahvistetaan muuntokurssi suhteessa euroon, jolla euroon käyttöönotto toteutetaan. Euron ja Kroatian kunan väliseksi muuntokurssiksi on vahvistettu 7,53450 kunaa yhtä euroa kohden. 

Onko sinulla asuntolainaa? Tiesitkö, että 12 kk euribor nousee (mutta kuinka paljon)?

Euromaiden valuutat saattavat muuttua vieläkin

Maastrichin sopimuksen puitteissa euromaiden valuutat saattavat siis tulevina vuosina muuttua vieläkin eurovoittoisemmiksi. Kroatian liittymisen jälkeen 20 EU-maata 27:stä jäsenvaltiosta kuuluu EU:n lisäksi myös yhteiseen rahaliittoon. 

Tällä hetkellä kansallinen valuutta on käytössä EU-maista vielä Ruotsilla, Bulgarialla, Tsekillä, Romanialla, Puolalla ja Unkarilla. Lisäksi Tanska on neuvotellut itselleen erivapauden pitäytyä oman kansallisen valuuttansa käytössä. Tanska on siis EU-maa, mutta sitä ei koske Maastrichin sopimuksen velvoite vaihtaa valuuttaansa euroksi. 

Jäämme mielenkiinnolla seuraamaan, mikä on 21. valtio, joka ottaa euron käyttöönsä!

Lue myös: Mitä kummaa on tapahtunut euron ja dollarin väliselle valuuttakurssille?

Leave a Reply